Yritys

Sähköliike T. Koponen Oy:n toimipiste on Heinäveden kirkonkylässä sijaitseva sähköurakointia, sähkösuunnittelua, -asennuksia ja tarvikemyyntiä harjoittava yritys.

Pääasiallinen toimialue koostuu Heinävedestä ja sen lähiseuduista. Yrityksen toimintaa on kautta historian leimannut rohkeus tehdä projektiluontoisia töitä myös muualla Suomessa. Viimeisinä vuosina yrityksen toiminta onkin suuntautunut yhä enenevissä määrin erityisesti Etelä-Suomen suuntaan. 

Sähköliike T. Koponen Oy on vuonna 1984 perustettu yritys, jonka toimipiste on koko toimintansa ajan sijainnut Heinäveden kunnassa. Yrityksen perustaja Tuomo Koponen aloitti yrityksen toiminnan yhden miehen yrityksenä, mutta jo varhaisessa vaiheessa yritys alkoi työllistää myös ulkopuolisia työntekijöitä. Myöhemmin yrityksen liiketoimintaa täydennettiin myös liikehuoneistovuokrauksella.

Vuonna 2012 yritys siirtyi uusiin toimitiloihin Heinäveden kirkonkylään. Samalla avattiin myös sähkötarvikemyymälä, jossa ammattitaitoinen henkilökunta neuvoo asiakasta myös erikoisemmissa sähköistysalaan liittyvissä ongelmissa.
 

Henkilöstö

Sähköliike T. Koponen Oy työllistää kausittaisista vaihteluista johtuen 2-4 sähköasentajaa. Yrityksen perustaja Tuomo Koponen toimii edelleen yrityksen hallituksen puheenjohtajana ja vuodesta 2012 lähtien yrityksen toimitusjohtajana on toiminut Joonas Koponen.
 

Tuomo Koponen
Yrittäjä
puh. 0400 372 017
tuomo.koponen@slkoponen.fi
 

Joonas Koponen
Toimitusjohtaja
puh. 0400 989 017
joonas.koponen@slkoponen.fi
 

Toimisto
puh. 017 568 169
toimisto@slkoponen.fi